Neuvola Nuppu - Perheitä varten

Laura

Valmistuin Terveydenhoitajaksi vuonna 2001 ja olen siitä lähtien työskennellyt äitiys- ja lastenneuvolassa sekä kunnan palveluksessa että yksityisesti. Olen myös imetysohjaaja sekä imetyskouluttaja ja olen auttanut erilaisten imetyspulmien kanssa. Vauvan vyöhyketerapiahoitojen yhteydessä yllätyn aina uudelleen ja uudelleen siitä, kuinka tehokas hoitomuoto on kyseessä, moni perhe on saanut vyöhyketerapiasta apua vauvalleen ja sitä myötä perheen arki on helpottunut. Satuhieronta on lumoava ja todella palkitseva työväline eri-ikäisten lasten kanssa. Vauvantain synnytysvalmentajana tiedän antavani perheille hyvät eväät valmistautua juuri omalla tavallaan omaan synnytykseensä.

Perustin vuonna 2009 toiminimen Yksityinen Lastenneuvola, jonka jälkeen olen toiminut yksityisenä ammatinharjoittajana kunnallisen toimen ohessa. Syksyllä 2013 tein rohkean ratkaisun ja lähdin kokonaan yrittäjäksi, näin syntyi Neuvola Nuppu.


Minulla on mieheni kanssa kolme lasta, tyttö (synt.2003) ja kaksi poikaa (synt.2006 ja 2010). Jokainen raskaus, synnytys ja imetys oli erilainen ja kukin lapsistani on omanlaisensa.

Koulutus:

2001 terveydenhoitaja AMK, sairaanhoitaja AMK

2008 imetysohjaaja

2013 WHO/UNICEF BFHI imetyskouluttaja

2013 Vauvantai® synnytysvalmentaja

2014 Vauvojen refleksologinen vyöhyketerapiakoulutus

2015 satuhierontaohjaaja

2015-2016 refleksologinen vyöhyketerapia, Medikanova, tasot 1-6

2016 Naisten hormonaaliset ongelmat – lapsettomuuden, raskauden ja synnytyksen refleksologinen hoito

2017 diplomi refleksologi, koko kehon vyöhyketerapeutti

2017 vyöhyketerapeuttinen raskaushieronta